Motonet logo
Aika ottaa ilo irti kesästä
Aika ottaa ilo irti kesästä
Kaikki artikkelit

Motonet on Suomen Urheiluliiton pääyhteistyökumppani

Kirjoittaja:

Motonet-tiimi

Julkaistu: 5.8.2024.

(Päivitetty 5.8.2024)

Motonet on yksi Suomen Urheiluliiton ja samalla Suomen yleisurheilumaajoukkueen pääyhteistyökumppaneista. Yhteistyö on jatkunut vuodesta 2017. Yleisurheilumaajoukkueen lisäksi Motonet on Team Finlandin jaFinlandin pääsponsori. Motonet on myös vahvasti mukana televisioiduissa kotimaisissa yleisurheilukilpailuissa sekä Suomi-Ruotsi-maaotteluissa. 

Yleisurheilun kotimainen kilpailusarja Motonet GP kisataan kesäisin usealla paikkakunnalla. Kilpailusarja saattaa yhteen kotimaisen kärkemme ja kansainvälisiä haastajia . Kaikki osakilpailut televisioidaan Ylen kanavilla.  

Yleisurheiluvuodet ovat tuoneet elämään paljon hyvää 

Pitkään jatkunut yhteistyö juuri Suomen Urheiluliiton kanssa juontaa juurensa hyvään näkyvyyteen, brändin vahvistamiseen, sekä toimivaan kumppanuuteen. Myös perheyrityksen historia linkittyy yleisurheiluun ja laji on ollut Broman Groupin hallituksen jäsenen Eero Bromanin elämässä vahvasti läsnä.  

Vuonna 1972 yleisurheilun suomenmestaruuskilpailut eli Kalevan kisat järjestettiin ensimmäistä kertaa Joensuussa. Kisat olivat menestys ja kisojen tuotosta perustettiin Joensuuhun tukisäätiö. Joensuun Katajan yleisurheilun tukisäätiön hallitukseen istahti tuolloin Broman Groupin perustaja Väinö H. Broman. Ensitöikseen hän ryhtyi keräämään lahjoituksia.  

13 vuotta myöhemmin Eero Broman ylitti Kalevan kisoissa riman 214 sentin korkeudesta, ja voitti korkeushypyn SM-pronssia. Eeron valmistuttua kauppatieteiden maisteriksi vuonna 1987 yleisurheilu-ura jäi, mutta urheilun tuomat kokemukset ja opit elävät hänen mukanaan edelleen. 

Parhaana oppina epäonnistumisen kokemukset 

”Kun panostaa määrätietoisesti urheiluun, niin se tuo mukanaan paljon kokemuksia, joita ei välttämättä muuten saa elämäänsä. Suunnitelmallinen harjoittelu jo yksistään rytmittää päivää ja kasvattaa luonnetta. Voittaminen palkintona kovasta uurastuksesta on tietenkin hienoa, mutta itse pidän parhaina oppeina tappion tai epäonnistumisen tuomia kokemuksia. Pienet vastoinkäymiset eivät tunnu niin suurilta, kun on oppinut, että aina ei voi onnistua. Toisaalta, jos yrittää oikein kovasti, niin monta kertaa myös onnistuu”, Eero kertoo omista opeistaan urheilu-uralta. 

Urheilun kautta kerätyt kokemukset ovat auttaneet myös työelämässä. 

"Olen huomannut, että urheilutausta näkyy positiivisesti työelämässä. Kannattaa siis mainita työhakemuksissa urheilutaustasta ja liittää tieto tästä myös CV:n loppuun. Uskon, että urheilu ja urheilun parissa vietetty aika on osaltaan kasvattanut minusta sellaisen kuin nyt olen", Eero pohtii. 

Suomalainen yleisurheilu uudessa nosteessa 

Suomalainen yleisurheilu on uudessa nosteessa. Urheilijat menestyvät ja lajia seurataan laajasti. Keihäänheittäjä Antti Ruuskasen vuoden 2016 EM-kisojen pronssimitalista alkanut kuiva kausi EM-mitalisijoissa päättyi komeasti Münchenissä elokuussa 2022. Suomalaiset onnistuivat nappaamaan kaksi Euroopan mestaruutta ja kaksi muuta mitalisijaa. Vaikka vuoden 2024 EM-kilpailujen mitalisaalis jäi vaatimattomammaksi, on viime vuosien noste osoitus pitkäjänteisestä työstä suomalaisen yleisurheilun eteen.  

"Yhtiömme tukee monia hyviä asioita. Uskomme siihen, että antamamme tuki tuottaa moninkertaisesti hyötyä yhteiskunnalle. Lisäksi sponsoroinnin avulla voimme luoda näkyvyyttä ja brändillemme positiivista mielikuvaa. On ollut tietysti myös mukavaa seurata yhteistyömme myötä yleisurheilun onnistumisia ja nähdä esimerkiksi Topin Euroopan mestaruus -juoksu ja viimeisimpänä Ellan Suomen ennätys -hyppy", Eero kertoo ja viittaa Topi Raitaseen ja Ella Junnilaan

Olemme ylpeitä voidessamme olla mukana tukemassa suomalaista yleisurheilua ja sen kehitystä.